Toki voisi kirjoittaa arkipäivästäkin ja jossain vaiheessa vielä tekee senkin. Nyt kuitenkin muisteloja matkoista.
Meillähän oli täällä täysin turha intersemester tammikuun puolivälistä käytännössä helmikuun loppuun, virallisesti puoliväliin. Tuona aikana käytiin Jeremyn ja Ingridin kanssa viikonloppu matkalla Luxenburgissa.
Luxenburgin reissu oli märkä mutta kiinnostava. Kaupunki itsessään on erittäin kaunis mutta kesäreissaaminen luultavasti suositeltavampaa, jolloin voisi päästä linnanraunioihin sisällekin. Nyt kiertelimme vaan kaupunkia kaatosateessa ja järjettömässä tuulessa, sekä tutustuimme historiaan kaupunginmuseossa.
Matkat Luxemburgiin menivät sujuvasti junalla. Menomatkalla pysähdyttiin vilaisemaan Metziä, jonka asema aiheuttaa edelleen naurureaktioita. Nauraminen ei niinkään johdu asemasta itsestään vaan ennemminkin paikallisista poliiseista.
Ranskassahan pitää käytännössä aina olla kykenevä esittämään henkilöllisyystodistus ja kymmenen euron edestä rahaa. Totesimme tämän käytännössä, kun söimme lounasta Metzin asemalla. Istuimme kiltisti parin muun nuoren kanssa patongilla aseman penkeillä, kun viereen tulee ihan normaalin oloisesti pukeutunut häiskä. Tyyppi esittää meillä jonkun etsiväkortin ja haluaa nähdä kaikilta henkilöllisyystodistuksen. Tämä meni vielä vaan ihmetyksellä "ok".
Vähän myöhemmin, kun olimme vaihtaneet paikkaa lämpimämpään, jossa istui toki enemmän väkeäkin, paikalle saapuu ryhmä poliiseja ja alkaa tarkistaa kaikilta henkkarit. Me katsomme toisiamme ja purskahdamme nauruun, täysin oikea reaktio toki, kun poliisit haluavat nähdä henkkarisi. Tulipahan todistettua, että Ranskan lakejakin voidaan välillä toteuttaa käytännössä.
Luxemburgissa tosiaan satoi, kaatamalla, ja tuuli ihan hulluna. Riittäkö, jos sanon että taidettiin hajottaa kolme sateenvarjoa? Hostelli oli mukava. Siisti, mukava henkilökunta ja aamupala oli hyvä. Huonetoverit olivat mielenkiintoisia. Toisena aamuna kävivät tosin vähän hermoille, kun alkoivat laittautua puoli kuudelta, lainkaan välittämättä aiheuttamastaan melusta ja välkyttelemällä valoja muutaman minuutin välein. Olivat pari, jotka tekivät/tekevät tohtoria englannissa ja olivat osallistumassa seminaariin EU:n toimistoilla.
Eu:n alueet eivät juuri vakuuttaneet mutta käytiin me sielläkin ihan sivistyksen vuoksi uimassa. Lisäksi ehdittiin eksyä ulos turistikartalta, kun tie meni poikki väärästä kohdin ja päätettiin kiertää "vähän tuosta sivusta". Löydettiin kuitenkin Puolan suurlähetystö.
Hieno reissu, ei siinä. Paremmat säät ja rauniot auki, niin matkailemaan heti uudelleen.
tiistai 31. maaliskuuta 2009
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)